Tunnistaminen

Lapsen ja nuoren oireilu ja sen tunnistaminen

Lapsen ja nuoren kohtaamat rikoskokemukset voivat olla haavoittavia ja saattavat vaikuttaa pitkälle elämässä. Oireilu rikoksen kohteeksi joutumisesta voi olla monimuotoista ja hankalasti tunnistettavaa. Lapsi tai nuori voi haluta suojella huoltajiaan, etenkin jos toinen heistä on myös ollut uhri. Rikoksesta oireilu voi sekoittua normaaleihin ikään kuuluviin kehitysvaiheen muutoksiin. Äkillisesti ilmaantuvat ja merkittävät muutokset lapsessa tai nuoressa on aina huomioitava. Osa ei oireile ulospäin ollenkaan, ja toisille oireet ilmaantuvat vasta pitkän ajan kuluttua.

Rikoksen uhriksi joutuminen on usein traumaattinen tilanne, ja se voi aiheuttaa sekä psyykkisiä että fyysisiä reaktioita. Lapsi tai nuori voi tuntea pelkoa, epävarmuutta ja häpeää, mikä voi saada hänet peittelemään oireitaan. Tärkeää on myös muistaa, että lapset ja nuoret ilmaisevat itseään omalla tavallaan, eikä se ole aina sanallista.

Lasten ja nuorten voimavarojen riittämättömyys voi näkyä esimerkiksi ahdistuneisuutena, levottomuutena tai unettomuutena. Rikoskokemus voi heikentää tai viedä kokonaan lapsen tai nuoren toimintakyvyn, elämänhallinnan ja voimavarat sekä aiheuttaa voimakasta stressiä. Rikoksen kohtaamisella voi olla vaikutuksia myös lapsen tai nuoren tiedonkäsittelyyn, mikä voi hankaloittaa esimerkiksi koulunkäyntiä ja aiheuttaa oppimisvaikeuksia. Oireilu voi aiheuttaa käytöshäiriöitä sekä vaikeuksia vuorovaikutussuhteissa.

Pahimmillaan voi ilmetä masentuneisuutta ja itsetuhoista käytöstä. Nuorilla yksi oireilun muoto voi olla lisääntynyt päihteiden käyttö. Uhrin minäkuva voi muuttua kielteiseksi, mikä voi aiheuttaa myös itsensä syyllistämistä tapahtumista. Lapsi tai nuori voi kokea palaumia tai flashback-tyyppisiä kuvia. Rikos saattaa aiheuttaa myös somaattisia oireita, esimerkiksi vatsakipua ja päänsärkyä.

Rikoskokemukset voivat johtaa jopa pitkäaikaiseen psyykkiseen traumaan. Traumatisoiva tapahtuma saattaa aiheuttaa epätavallisen voimakkaita reaktioita. Psyykkisen trauman luonteeseen kuuluu, että se ei välttämättä näy ulospäin. Kun lapsi tai nuori ei näytä ajattelevan koko asiaa, saatetaan päätellä, ettei järkyttävä tapahtuma ole vaikuttanut häneen tai hän on lyhyessä ajassa selvinnyt hyvin kokemuksestaan. Lapset ja nuoret voivat pyrkiä aktiivisesti suojelemaan itseään ahdistavilta muistoilta tukahduttamalla tunteita.

Psyykkisesti traumatisoitunut lapsi tai nuori ei useinkaan ymmärrä omia reaktioitaan. Hän voi eristäytyä perheestään ja ystävistään. Tulevaisuus voi pelottaa ja kontrollin tunne hävitä. Psyykkisessä traumassa on tärkeää saada tietoa siitä, mitä uhri on juuri nyt kokemassa. Lapsen ja nuoren tulisi saada keskustelumahdollisuus, tietoa reaktioistaan sekä menetelmiä ja luottamusta selviytymiseen. Pitkäaikaiseen traumaan olisi hyvä saada esimerkiksi traumaterapiaa.

Oireilevilta lapsilta ja nuorilta tulisi aina kysyä rohkeasti rikoskokemuksista. Tunnereaktio voi olla niin voimakas, ettei uhri halua edes ajatella kokemaansa, saati puhua siitä. Tapahtumien torjuminen ja kieltäminen ovat normaaleja selviytymiskeinoja, joilla mieli pyrkii säilyttämään toimintakykynsä.

Rikoksen kohteeksi joutumisen kokemuksen käsitteleminen voi viedä pitkästi aikaa. Tärkeää olisi, että lapsi tai nuori saisi kerrottua kokemuksestaan jollekin turvalliselle aikuiselle. Läheiset kiintymyssuhteet ja mahdollisuus tukeen voivat auttaa lasta ja nuorta selviytymään rikoskokemuksesta.