Miten auttaa ystävää

Ystävälle kerrotaan usein ensimmäisenä järkyttävistäkin tapahtumista ja häneltä haetaan tukea, apua ja neuvoa. Hyvä ystävä kuuntelee, osoittaa myötätuntoa, on apuna ja tukena elämän vaikeassa tilanteessa.

Rikoksen kohteeksi joutunut voi tuntea erilaisia ja nopeasti vaihtelevia tunnetiloja. Hän voi kokea syyllisyyttä, häpeää, vihaa, avuttomuutta ja pelkoa. Hänellä voi olla keskittymisvaikeuksia, univaikeuksia, painajaisia tai lisääntynyttä päihteiden käyttöä. On myös normaalia, että rikoksen uhri ei jaksa pitää yhteyttä ystäviinsä ja haluaa olla yksin. Toisinaan voi vaikuttaa siltä, että rikos ei ole vaikuttanut häneen mitenkään. Avun tarve ei aina näy päällepäin, mutta silti on tärkeää olla tukena ja ohjata rikoksen uhri avun piiriin. Tue ystävääsi hakemaan apua, vaikka olisit epävarma, onko tapahtuma rikos.

Puhumalla asiasta yhä uudelleen, uhri pyrkii selviytymään ikään kuin kuluttamalla sitä pois. Vaikka sinusta tuntuisi rasittavalta kuunnella asiaa yhä uudelleen, se voi olla todella tärkeää ystävällesi.  Kertoessaan sinulle hän myös osoittaa, että hän uskoo juuri sinun ymmärtävän hänen tilannettaan. Älä kuitenkaan loukkaannu, jos ystäväsi ei halua kertoa aivan kaikkea mitä on tapahtunut tai ei kerro mitään. Joskus kokemus on niin vaikea, ettei siitä pysty puhumaan kenellekään. Rikoksen uhriksi joutunut ystäväsi saattaa haluta myös suojella sinua ja muita läheisiään niin vaikealta asialta. Esimerkiksi seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutunut voi tuntea syyllisyyttä, häpeää tai tapahtumasta ei yksinkertaisesti muista mitään. Uhria on hyvä rohkaista puhumaan jollekin luotettavalle aikuiselle tai esimerkiksi ottamaan yhteyttä Rikosuhripäivystykseen.

Ystävänä voit kokea auttamisen vaikeaksi. Järkyttävän tapahtuman kuuleminen voi vaikuttaa ystävänä myös sinun hyvinvointiisi aiheuttamalla samankaltaisia tunnereaktioita kuin uhrilla. Pidä huoli itsestäsi, äläkä kanna ystävänä liian suurta taakkaa. Jos ystäväsi kertoma asia järkyttää tai pelottaa sinua, niin voit hakea apua myös itsellesi puhumalla jollekin luotettavalle aikuiselle tai ottamalla yhteyttä Rikosuhripäivystykseen.  Älä kerro ystäväsi luottamuksella sinulle kertomaansa asiaa muille kavereillesi.

DSC_8961

Erityisen tärkeää on ohjata ystävä hakemaan apua, jos hänellä esiintyy seuraavia asioita:

  • Väsymystä ja nukkumisvaikeutta.
  • Rauhattomuutta ja keskittymiskyvyn vaikeutta.
  • Jatkuvaa huimausta, päänsärkyä, vatsakipua tai muuta vastaavaa.
  • Ahdistusta tai masennusta.
  • Eristäytymistä muista ihmisistä.
  • Välinpitämättömyyttä asioista, jotka ennen olivat tärkeitä.
  • Vaarallisiin tilanteisiin hakeutumista.
  • Alkoholin käytön aloittamista tai lisääntymistä.
  • Kertoo toistuvasti ”en jaksa elää” tai ”kaikki on turhaa”.
  • Ruokahaluttomuutta tai muita syömishäiriöitä.

    Video: Kaveri seksuaalirikoksen uhrin tukena, tekstityksellä